Erä 2 - voitto

Kyllä, aurinko paistoi seuraavana päivänä, ja päivä oli hyvä ja voitokas. 

Aamukahvi aurinkoisessa vuoteessa, ostoksia ja juoruja tyttöseurassa, mielenkiintoisia keskusteluja kateellisuudesta, onnesta ja luopumisesta kirjallisuusluennolla. Pitkästä aikaa potkimassa ja lyömässä kuvitteellista vastustajaa mm. Foo Fightersin tahdissa; innostuin niin, että kaikki käsien liikuttamiseen vaadittavat lihakset olivat monta päivää ihanan kipeät. Illalla pari keikkaa ja muutama olut, vaikka piti mennä ajoissa nukkumaan. Mutta järjettömät päätökset ovat toisinaan parhaita, ja yöllä peiton alle ryömiessäni tiesin voittaneeni, ainakin tämän taistelun.

On totta, etten ole sellainen nainen, joka elää terveellisesti ja on aina huolitellun näköinen, kulkee selkä suorana kopisevilla koroilla ja jonka sukissa ei koskaan ole reikiä. En pidä kotia aina siistinä enkä tiedä tarpeeksi verotuksesta tai politiikasta. En ole sellainen nainen, joka jaksaa viettää Ikeassa neljännesvuorokauden valitsemassa juuri oikeita verhoja ja niihin sopivaa mattoa, ja joka ompelee napin takaisin kiinni takkiin heti, kun se irtoaa. En ole sellainen eikä minusta todennäköisesti sellaista tule, mutta ei kai tarvitsekaan tulla.

En ehkä tee töissä tehtäviäni kaikista nopeimmin, mutta teen ne hyvin ja tunnollisesti, paremmin kuin moni muu. Ehken keksi aina nokkelia vastauksia vitsinheittoihin, mutta hymyilen aidosti enkä muutenkaan jaksa juuri teeskennellä. Ehkä Perheestä puhuminen voi olla naurettavaa, mutta ei se tee yhtään vähemmän totta siitä, että olen päätynyt juuri näiden ihmisten seuraan enkä joidenkin muiden. Ja eivätkö perheenjäseniä muka ole juuri ne ihmiset, joiden kanssa pidetään yhtä, vaikka nämä ovat välillä todella ärsyttäviä ja täysin väärässä; ne, joiden mielipiteitä, ylimielisyyttä, itsepäisyyttä, yleistämistä, valittamista saa itse arvostella, mutta heti jos sen tekee joku toinen, näitä puolustaa viimeiseen asti. Ne, joista välillä haluaa kauas pois, mutta kun oikeasti on poissa, ikävöi takaisin; ne, joiden seurassa tuntee Kuuluvansa.

Ehkä en tiedä, mitä haluan tehdä joskus, mutta tiedän, mitä haluan tehdä nyt. Eikö se ole tarpeeksi? Miksi tämänhetkisen minän täytyisi tehdä tarkkoja suunnitelmia tulevaisuuden minälle? Eikö tulevaisuuden minälle ole reilua antaa mahdollisuus tehdä omat ratkaisunsa? Ehkä en ajattele tarpeeksi pitkänäköisesti, mutta osaan nauttia tästä päivästä ja elää hetkissä. 

Ehkä olen haihatteleva ja huomionkipeä pikkutyttö, mutta oikeastaan olen sitä ihan mielelläni.