"It's okay. I'm officially among the undead."

Oloni alkaa vihdoin olla lähellä jotain normaalia muistuttavaa.

Viime keskiviikkona olin vielä vakuuttunut, että kuolen pian. Tiesin tietenkin, että olin vain kehitellyt ajatuksen päässäni, ja tiesin, kuinka perusteeton ja turha ja naurettava se oli, mutta silti olin jollain oudolla tapaa alistunut siihen, että se on totuus, eikä muuta vaihtoehtoa ole. Olin jopa mielestäni tiennyt sen aina, sillä en ole koskaan pystynyt näkemään itseäni tulevaisuudessa, Aikuisena. Pienestä asti olen aina pystynyt kuvittelemaan elämäni yliopistoon asti (kyllä, tiesin aika aikaisessa vaiheessa tulevani yliopistoon ja ei, ne kuvitelmat eivät ole aina olleet oikeassa tai realistisia), mutta en siitä eteenpäin. Vieläkään.

Törmäsin toissaviikolla täysin yllättäen erääseen ihmiseen menneisyydestäni. Tämä näytti edelleen niin samalta kuin kuusi, seitsemän vuotta sitten, että arvatenkin pääparkani meni kohtaamisesta jokseenkin sekaisin. Muistin asioita, joita en ollut ajatellut vuosiin. Asioita itsestäni, meistä, siitä, kuka olin silloin ja keneksi ajattelin kasvavani. 

Samoihin aikoihin löysin myös uudelleen tv-sarjan, joka kymmenen vuotta sitten oli minulle paljon enemmän kuin pelkkä tv-sarja, ja kaikki se innostuneisuus asiasta valtasi mieleni kuin olisin palannut ajassa takaisin, mutta säilyttänyt silti sisälläni kaiken, mitä sen jälkeen on tapahtunut. Näin asiat samoin kuin ennenkin, mutta silti jotenkin uudella tavalla. Näin enemmän.

Pian muitakin asioita eri ajoilta alkoi palata mieleeni. Miksit ja mitäjossit vyöryivät mielessäni nopeammin kuin ehdin rekisteröidä, ja olin varma, että näillä ajatuksilla oli jokin merkitys. En päässyt niiltä karkuun, ja huomasin, että olen taas hyvää vauhtia erkaantumassa todellisuudesta. 

Tunsin itseni niin irralliseksi, että edellislauantaina en osannut olla illanistujaisissa, joissa oli ainoastaan tuttuja ihmisiä. Samoja ihmisiä, joiden kanssa olen istunut useita iltoja kotoisasti ja mukavasti. Nyt en yhtäkkiä enää tiennyt, kuinka olla, en tiennyt kelle puhua, ihmisiä oli liian paljon eikä päässäni ollut mitään sanottavaa kenellekään. Olisin halunnut vain olla syrjässä, katsella ja kuunnella, osallistumatta itse. Juhlien pelastus olivat kolme ihmistä, joiden lähellä tunsin kaikesta huolimatta oloni turvalliseksi ja osasin vain olla, ilman paineita siitä, _kuinka_ pitäisi olla. Näiden ja herra Alkoholin avulla sain lopulta eristäytymishaluni kuriin, mutta pelätessäni sen pääsevän irti join tietysti hieman enemmän kuin olisi ehkä pitänyt. Herra A. on hyvä mutta petollinen ystävä. 

Maanantaihin mennessä irrallisuus oli muuttunut normaalitilaksi. Halusin upota em. tv-sarjan maailmaan ja onnistuinkin siinä suhteellisen hyvin, eikä minua juurikaan kiinnostanut todellisuus tai sen tapahtumat. Mieleeni oli kuitenkin tullut toinen minä, joka tarkkaili irrallista minua kuin kirjan tai elokuvan päähenkilöä. Minä olin se päähenkilö, mutta samalla pystyin objektiivisesti tarkkailemaan ja analysoimaan irrallisuuttani ja siihen liittyviä ajatuksiani, ja tiesin niiden olevan typeriä ja epätosia. 

Pyörittelin päässäni ajatuksia menneisyydestäni, nykyisyydestä, identiteeteistä ja todellisuuden merkityksestä, ja keskiviikkona olin tullut siihen tulokseen, että minulla ei ollut tulevaisuutta. Tarkkaileva minä ymmärsi toki, että irrallinen minä oli sekava ja menettämässä otettaan todellisuudesta, mutta ei pystynyt tai edes yrittänyt muuttaa sen ajatuksia siitä, että tämän elämä olisi pian ohi. 

En osaa sanoa, mikä lopulta sai tuon ajatuksen haalistumaan päästäni, mutta ainakin jalkani tuntuvat nyt olevan suhteellisen hyvin kiinni maassa. Välillä epätodellisuuden tunne kuitenkin pyrkii pintaan, ja huomasin eilen linja-autossa puristavani rystyset valkoisina edessäni olevan penkin niskatukea. Halusin tuntea, että penkki oli totta, että linja-auto oli totta, että minä olen totta. 

Ps. Saattaisin toisinaan pelätä näitä ajatuksia, ellei Poikaa olisi. Eristyksiin vaipuminen voisi olla helppoa, saattaisin hetkittäin jopa haluta sitä - halusinkin joskus, vuosia sitten. Poika kuitenkin On, ja tämän syli voittaa minkä tahansa irrallisuuden ja eristyneisyyden 100-0.