old moon fades into the new, soon I know I'll be back with you

Paha olo, joka tuntuu hyvältä. Tekisi mieli itkeä, mutta ei itketä. Ei edes ole niin paha koti-ikävä, kuin olin kuvitellut. Tai alitajuntaisesti kai on: unissa olen lähes joka yö Pojan ja muiden Perheenjäsenten luona omassa kaupungissa, omissa ympyröissä. 

Enää/vielä viikko. 

Juuri nyt olen yksin, omassa päässäni, ja se tuntuu katkeralla tavalla hyvältä. Ajattelen omia, itsekkäitä ajatuksiani, vellon pahassa olossani. Kaipaan Pojan käsiä ympärilläni, kaipaan ihanan tuttuja kasvoja ja niiden ilmeitä, jotka osaan ulkoa, kaipaan kotikatua, kaipaan jopa työmatkabussin pysäkkiä. Kaipaan sitä, mikä on minun arkinen, oma maailmani. Kaipaan, mutta kaipaus ei ole julma, vaan pehmeä ja hellä. 

Paahtava aurinko on väistynyt sadepilvien taa, viileä tuuli myrskyää rohkaisevasti. Hengittäminen on nyt helppoa.