safe in my own skin

Velloin koko viikonlopun miellyttävässä kuplassa. Yöllä nukuin kellon ympäri ja päivällä linnoittauduin sohvalle tietokoneeni kanssa, join teetä ja lepäsin. Tein kotiin pehmeän valaistuksen, poltin kanelintuoksuisia kynttilöitä ja kuuntelin musiikkia, joka sai syksyn pimeyden tuntumaan hyvältä ja turvalliselta. Olo oli flunssan takia väsynyt ja raukea, niin ihanan raukea. Ei ollut kiire eikä tarve mennä yhtään mihinkään. Olin pehmeäpäinen ja onnellinen; onnellinen elämästäni ja omanlaisista ihmisistä ja omasta kodista. Siitä, että on ihmisiä, joiden kanssa voi olla ilman suojamuureja. Siitä, että minulla on Joku, joka pitää kiinni, kun yöllä herään painajaiseen enkä heti uskalla vaipua takaisin uneen. Siitä, että olen löytänyt kaiken tämän, mitä minulla nyt on; että olen minä enkä joku muu. 

Nyt on jo maanantai, mutta kupla ei ole vielä täysin haihtunut. Kuulokkeissa soi Norah Jonesin pehmeä ääni ja huomaan melkein odottavani huomisaamua. Joudun töihin aiemmin kuin piti, mutta kuinka se voisi haitata, kun työmatkaan liittyy niin paljon piristäviä asioita: syysaamun ihana raikkaus ja kirpeässä ilmassa höyryävä hengitys, uusi pipo ja lämpimät lapaset, kuuma kahvi take away -mukissa. Yksinkertaisia mutta tärkeitä pieniä iloja. 

Syksy saattaa olla uusi suosikkivuodenaikani.