happy birthday dear mister president

Näin muutama viikko sitten valokuvan, joka on otettu eräänä toukokuisena aamuyönä vuonna 2004. Olin tähän asti ollut tietämätön kuvan olemassaolosta, ja kuvaushetki oli liuennut mielessäni muistojen kohinaan, sekoittunut massaksi, josta on mahdotonta enää eritellä selkeitä muistikuvia. On kuin olisin saanut pienen palan elämääni takaisin, kun näin kuvan. 

En edelleenkään pysty muistamaan kuvanottohetkeä tarkasti, ainoastaan sen tunnetilan, jonka olen vuosien varrella luonut itselleni tuosta yöstä. Takana oli ilta, jona tein typeryyksiä, koska piti todistaa jotain jollekulle. Itselleni kai. Tuolla kertaa kyse oli vain pienestä virhearviosta alkoholinsietokykyni suhteen, mutta tunsin itseni todella typeräksi ja pieneksi. Hävetti ja oli paha mieli, että olin pilannut hyvän illan. 

Kuvassa istun bussipysäkillä erään ystäväni kanssa. En muista sanaakaan siitä, mitä puhuimme, mutta muistan, että kun halusin vajota maan alle häpeissäni, tuo pelastava enkeli vakuutteli - ehkä sanoin, ehkä pelkällä hyväksyvällä läsnäolollaan - ettei ole syytä vaipua epätoivoon. Että virheiden tekeminen on inhimillistä. Että kelpaan kaikesta huolimatta. Olin ollut typerä ja olisin ansainnut sättimistä, mutta sen sijaan sain ymmärrystä ja välittämistä ihmiseltä, jonka olin tuntenut vasta pari kuukautta.

Tuo neljän vuoden takainen valokuva ja siihen liittyvä olo ovat totta edelleen: kyseinen ystävä on nähnyt minut parhaimmillani, mutta myös huonoimmillani, ja kaikesta huolimatta tämä edelleen välittää, hyväksyy ja ymmärtää. Vain todella harva ihminen tietää heikkouksistani ja virheistäni yhtä paljon, ja silti tämä äskettäin sanoi minua viisaaksi. Kaikki valokuvan ja nykyhetken välillä tapahtunut huomioon ottaen on oikeastaan aikamoinen saavutus, että olemme tulleet tähän - kuten eräs kuvanottohetkellä paikalla ollut henkilö sanoi nähdessään meidät pari kuukautta sitten, on "mykistävää", että kaiken jälkeen olemme näin hyviä ystäviä. Mykistävää, tosiaan. 

Tänä päivänä vuosia sitten kyseinen ystäväni tuli tähän maailmaan, ja onneksi myöhemmin myös minun maailmaani. 

Hyvää syntymäpäivää, rakas pj.

she's the top of the top she's the best, yes!

Vielä pari tuntia sitten minusta tuntui tuolta. Että olen paras ja pystyisin mihin tahansa. Kuuntelin pirteää musiikkia ja pursusin positiivista energiaa; vaikka ulkona oli pilvisen harmaata, näin vain värikkäät lehdet, jotka leijuivat kauniisti tuulessa. Ajattelin, että olen nuori, älykäs ja näytän hyvältä, ja saisin vaikka koko maailman pikkusormeni ympärille, jos se sattuisi minua huvittamaan. Olon maanisuus nauratti, vaikka olisi pitänyt tietää, mitä siitä niin usein seuraa.

Pieni hetki käänsi kaiken ympäri. Pieni muistutus siitä, miten typerä osaan olla, ja yhtäkkiä tuo aiempi olo suorastaan ivaa minua. Miten pystyit edes kuvittelemaan kaikkien noiden asioiden olevan puoliksikaan totta? Tukka on huonosti, paita rytyssä, unohdin laittaa aamulla deodoranttia, unessakin teinit pilkkaavat minua siitä, etten valmistu koskaan. Työpaikan ikkunoiden takana ulkomaailma näyttää värittömältä ja pimeältä, vaikka kello ei ole neljääkään. Kaikki ne asiat, joista minulla oli hyvä mieli, tuntuvat kääntyvän minua vastaan. Viime päivinä minua vaivanneet asiat yrittävät taas löytää tiensä pintaan, vaikka olen käskenyt niiden pysyä poissa, koska niiden pitäisi olla jo loppuunkäsiteltyjä. Vaan eivät ole. Ne huutavat päin naamaa, miten niin moni yritykseni on TURHAATURHAATURHAA. Että olen tuomittu epäonnistumaan tietyissä asioissa jo sillä hetkellä, kun päätän yrittää. Ja ettei minusta tule tämän parempi, vaikka tiedostan puutteeni. Koska en ole tarpeeksi hyvä muuttuakseni.

En kuitenkaan ole valmis alistumaan tuon ivan ja ryöpytyksen alle, vaan taistelen vastaan - ihan vaikka siksi, että on perjantai. Olisi niin helppo alistua ja vaipua tympeyteen, mutta olen tämän viikon osalta jo kurkkuani myöten täynnä turhautumista ja alistuneisuutta. Päätän nousta alivoima-asemastani jättämällä otsikoksi lainauksen salaiselta anti-angstauslääkkeeltäni sen sijaan, että olisin lainannut Zen Cafén kappaletta Laiska, tyhmä ja saamaton. Seuraavaksi aion hakea juoma-automaatista energiajuomaa ja ihailla aiemmin päivällä ostamaani pinkkiä meikkilaukkua. Sen sisäpinnassa on ihania erivärisiä palloja. Aseeni ovat yksinkertaiset mutta voitokkaat, luulen.

Tätä kirjoittaessani tuo maniahuumasta seurannut henkistä krapulaa muistuttava olo on jo haalistumassa: nauroin juuri huonolle murrevitsille. Ääneen. I'm back in the game, baby!