i get knocked down but i get up again

Menetin viime syksynä päiväkirjakirjoitukseni (ja kaikki muutkin kirjoitukseni paitsi nämä internetin ihmeelliseen maailmaan tallennetut) puolentoista vuoden ajalta. Omaa tyhmyyttäni toki, kun en pitänyt varmuuskopioita niin "epätärkeistä" asioista. Tiedosto on yhä tallella, kovalevyllä, joka on antistaattisessa muovipussissa tärkeiden asioiden laatikossa: niin lähellä, mutta niin saavuttamattomissa (tietojen pelastaminen voisi olla mahdollista, mutta maksaisi ehkä satoja euroja).

Kiipesin kuitenkin takaisin siihen kuuluisaan satulaan ja jatkoin kirjoittamista heti seuraavana iltana, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Parin kuukauden päästä tekstiä oli kertynyt sen verran, että aloin ajatella varmuuskopiointia, ja nimesin sitä varten muutamia tekstitiedostojani uudelleen selkeyttääkseni arkistointia. Uudelleennimeämisen seurauksena tallensin hetkeä myöhemmin uuden tekstin väärän tiedoston päälle, ja pim - päiväkirjamerkinnät poissa, taas. Vaikka ensimmäinen reaktioni oli epäuskoinen nauru, tapahtuneen jälkeen satula on ollut tyhjillään. En kirjoittanut kuukausiin mitään, kunnes joku aika sitten sain inspiraation ja kirjoitin hetken huumassa pari sivua fiktiivistä hetkeä, joka oli piirtynyt päähäni unessa.

Mitä pidempään on kirjoittamatta, sitä vaikeammalta uudelleen aloittaminen tuntuu. Tämänkin kirjoituksen julkaisemista olen lykännyt jo useamman viikon. Olen kuitenkin päässyt alkunihkeydestä yli ennenkin, ja aion päästä myös nyt. Julkaise nyt -napin painaminen olkoon siitä ensimmäisenä todisteena.