i'm so sorry for everything

Olen hyvä lakaisemaan asioita maton alle piiloon. Jos jotakin hankalaa ei ole pakko käsitellä, työnnän sen pois mielestäni: ei nyt kannata stressata tästä tai ei se ole minun syytäni tai ei minusta ole nyt tähän tai muita yhtä laimeita tekosyitä. (Olen myös erityisen hyvä keksimään tekosyitä!) 

Joitakin iltoja sitten kuljin huolettomana katsomatta lainkaan eteeni, kompastuin maton kulmaan ja paljastin tahtomattani alta löytyvät sotkut. Jouduin kohtaamaan asioita, joita olin itse piilottanut, koska en muutakaan ollut osannut. Enkä osaa vieläkään. Miksei ole opaskirjaa, joka kertoisi, mitä Hyvä Ihminen[tm] tekisi; minkälaisin keinoin ja kuinka tarkkaan tämä siivoaisi matonalustan? Yritän toimia niin kuin parhaaksi näen, mutta se ei selvästikään riitä. No, ehken aina toimi niin kuin parhaaksi näen, usein toimin myös niin kuin eniten haluan, vaikka tiedän, ettei se välttämättä ole se kaikista oikein vaihtoehto. Maailma on kuitenkin harvoissa asioissa mustavalkoinen, ja vaikken aina valitse oikein, en myöskään mielestäni valitse väärin (tietenkin joskus, mutta yleensä senkin huomaa vasta jälkikäteen, kun on jo liian myöhäistä). Mutta missä kulkee terveen ja liiallisen itsekkyyden raja? Jos toimin mielestäni oikein, mutta tiedän silti mahdollisesti satuttavani tekemisilläni muita ja ehkä loppujen lopuksi myös itseäni, onko kuitenkin väärin tehdä niin? Jos jokin vaihtoehto ei ole väärin, mutta on minulle mieluisampi kuin toiselle, teenkö huonosti valitessani sen? Hyvä Ihminen[tm] huomioisi tietysti muut ennen itseään, mutta tekeekö valinnasta automaattisesti väärän se, että valitsen sen itsekkäästi, vaikkei se muuten olisi sen enempää oikein kuin väärinkään? 

Olen kyllästynyt tuntemaan syyllisyyttä, mutta jos minusta tuntuu syylliseltä, varmaankin myös olen sitä: olen epälojaali tyttöystävä, liian kaukana asuva tytär, itsekäs ystävä. Mutta annan tietysti itselleni taas anteeksi, sillä muutakaan en voi. Sillä enhän oikeasti ole kaikkia noita asioita - tai jos olenkin, olen myös paljon muuta, parempaa. Rakastan ja haluan rakastamilleni ihmisille hyvää, enkä haluaisi aiheuttaa pahaa mieltä kenellekään, vähiten niille tärkeimmille. Rakastan kuitenkin myös itseäni ja olen, niin itsekästä kuin se onkin, oman maailmani napa. Ja siksi maton alla ei edelleenkään ole täysin puhdasta.

the rest is still unwritten

Neljän vuoden päästä olympialaiset järjestetään Lontoossa, sanoi eilen setä radiossa. 

Nyt en voi lakata ajattelemasta, mitä muuta neljän vuoden päästä tapahtuu. Minulle, meille. Missä me olemme, mitä teemme ja kenen kanssa. 

Kun kuulin radiosta tuon lauseen, istuin autossa kolmen Tärkeän kanssa. Olin jonkinasteisessa krapulassa ja väsynyt muutaman lattialla nukutun tunnin jäljiltä, mutta jollakin tapaa kovin tyyni ja onnellinen. Kokonainen. En olisi ollut mieluummin missään muualla kenenkään muun kanssa. Katsoin ikkunasta sinistä taivasta ja aurinkoa ja tunsin haikeutta kesän päättymisestä: oli juuri se alistuneen kaihoisa ja silti pehmeä olo, kun tietää jonkun hyvän asian päättyvän, mutta tietää myös, että sen päättyminen on väistämätöntä ja oikein.

Kun olympialaiset neljän vuoden päästä alkavat ja aika tuntuu taas kerran kulkeneen niin järjettömän nopeasti, haluan muistaa tuon hetken autossa. Sen, miten en edes halunnut ajatella neljän vuoden päähän, koska Nyt on niin hyvä. Moni nyt kovin kaukaiseltakin tuntuva vaihtoehto on todennäköisempi kuin se, että neljän vuoden päästä olemme yhdessä krapula-aamuna, oman porukan vuosittaisesta loppukesän kokoontumisesta tulossa, siskonpedissä nukkuneina, itsemme tärviölle nauraneina, samoina meinä. Ajatus on surullinen mutta tosi, eikä tarkemmin ajateltuna oikeastaan niin kovin surullinenkaan. Surullisempaa kai olisi, jos elämä juuttuisi paikoilleen. 

(Voisi se silti toisinaan hetkeksi juuttua.)

Koska voi

Haluaisin olla supersekaisin ja kevyt

juosta käsi kädessä aamukasteessa

kikattaa tyhjäpäisesti

koskettaa varovasti

niin että kaikki pysähtyy

Haluaisin kastua kaatosateesta

ja hymyillä

palella ulkona keskellä yötä

koska taivas on niin kaunis

sanoa niitäkin asioita, joita ei saisi

keskustella katseilla

itkeä vain koska voi

tai nauraa

Haluaisin osata päästää irti

unohtaa kaikki tekosyyt

yksi kerrallaan

kävellä liian reunalla 

niin että melkein putoan